Vuoden nuori lahtelainen 2014: Rasmus Leppänen

Lahti-Seura yhteistyökumppaneiden kanssa haluaa osoittaa huomiota jo viidennen kerran Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen muodossa esimerkillisille nuorille. Tarkoituksena on viestiä että kaupungissamme arvostetaan nuorten panosta, riippumatta nuoren taustasta tai kiinnostuksen kohteista tai harrastuksista.

Innokkaiden ja oma-aloitteisten nuorten aktivoituminen ”omien juttujen” parissa heijastuu myönteisesti laajemminkin kaupungin ilmapiiriin. Tärkeintä on kuitenkin nuorten antama esimerkki ja oikea asenne, ei välttämättä toiminnan tavoitteelliset tulokset tai sen saama huomio.

Lahti-Seura sai tänä vuonna lähes puolen sataa ehdotusta. Raadilla oli jälleen mielenkiintoinen tehtävä läpikäydä ehdokkaita perusteluineen; kaupunkiimme mahtuu paljon intoa ja lahjakkuuta.

Rasmus ”Ruttu” Leppänen on 19-vuotias luovan taiteen alalla monipuolisesti lahjakas nuori lahtelainen.

Tanssijana hän on osallistunut menestyksekkäästi Suomen Dance –  sekä Pakko Tanssia –kilpailuihin, tanssityyleinä Popping ja Hip hop.
Erityisesti raati kiinnitti huomiota siihen, että nuoresta iästään huolimatta hän on jakanut eteenpäin omaa tanssiosaamistaan ja innostustaan toimimalla kolmen vuoden ajan useiden Möysän Nuorisoseuran tanssiryhmien ohjaajana.
Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry valitsi Rasmuksen keväällä vuoden nuoreksi lupaukseksi 2014.

Tanssin ohessa Rasmus tuottaa itse myös tietokonepohjaista musiikkia, ja hän on parhaillaan viimeistelemässä omaa levyään.

Seitsemän vuoden perusopinnot Taide- ja muotoilukoulu TAIKA:ssa ovat antaneet Rasmukselle pohjaa graafisen alan ammattiopintoihin. Harrastuksesta on tulossa ammatti, kun Rasmus valmistuu ensi jouluna koulutuskeskus Salpauksesta kuva-artesaaniksi.

Lahti-Seura palkitsi Rasmus Leppäsen yhteistyöyritysten Osuuskauppa Hämeenmaan, Päijät-Hämeen Osuuspankin ja Lahti Energian myöntämällä stipendille sekä kunniakirjalla lauantaina 16.8. Lahti Block Partyssä.

Raatilaiset toivottavat Rasmukselle onnea tulevaan ammattiin sekä harrastuksiin ja kaikkea hyvää elämään!

Lahti-Seura haluaa kiittää pääyhteistyökumppaneita Osuuskauppa Hämeenmaata, Päijät-Hämeen Osuuspankkia, Lahti Energia Oy:tä hienosta yhteistyöstä hyvän asian puolesta. Kiitos myös muille yhteistyökumppaneille, erityisesti elokuvateatteri Kino Iirikselle ja Lahti Block Partylle.

Kategoria(t): Tunnustukset, Vuoden nuori lahtelainen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa