Reijo ”Reka” Kontio
Reijo Kontio on pappi ja stunt-koordinaattori. 1960-luvun lopussa hän muutti vanhempiensa kanssa Lahteen, kun siihenastisen kotikaupungin, Kotkan satamat ja tehtaat menivät laman alla kiinni ja vanhemmat jäivät työttömiksi. Lahti otti heidät vastaan avosylin kuin evakot aikoinaan. Töitä löytyi Rautelta ja Tirrasta. Peruslahtelaista siis.
Kontio aloitti koulun Keski-Lahden kansalaiskoulussa. Hän viihtyi hyvin ja oli pian oppilaskunnan puheenjohtaja. Oppilaskunta keräsi paperia ja lähetti kertyneet tulot Sävellahjaan ja osti koululle muutaman television. Kansalaiskoulun jälkeen tulivat opinnot Lahden ammattikoulun sähkölinjalla ja saman aikaan alkoivat iltatyöt Lahden kaupunginteatterissa. Teatteri sijaitsi silloin vielä samassa rakennuksessa Ammattikoulun kanssa. Hän opetteli valaistusmestarin töitä.
Ajokortin myötä tie aukesi Pekka Nurmikallion Microvox-studioon ja eri bändien roudariksi. Mm. Haikara yhtyeen kanssa vietiin lahtelaista musiikkiosaamista Itä-Saksaan. Monen muun samanaikaisen ja samanikäisen lailla hänen tiensä johti myös Sleepy Sleepersien töihin, ajamaan bussia ja miksaamaan.
Lahden Yhteiskoulun iltalinja antoi mahdollisuuden keskikoulun ja lukion käymiseen. 1970-luvun lopussa Kontio kirjoitti ylioppilaaksi ja siirtyi pariksi vuodeksi Helsingin Yliopistoon opiskelemaan teologiaa. Keski-Lahden seurakunta ja erityisesti sen nuorisotyö olivat tulleet rakkaiksi ja niinpä Kontiosta tuli 1982 alusta, heti valmistuttuaan Keski-Lahden seurakunnan nuoriso- ja rippikoulupappi.
Kontio toimi nuorisopappina ja ohjasi seurakunnan näytelmäkerhoa ja toimi muutenkin sekä kirkon että teatterin piirissä. Työskennelleessään Lahdessa seitsemän vuotta nuoriso- ja rippikoulupappina 1980-luvulla, Kontiolla oli samalla ohjattavanaan oma seurakunnallinen teatteriryhmä ja hän myös järjesti valtakunnallisen Teatteri kirkossa- Kirkko teatterissa tapahtuman Lahteen ja käsikirjoitti useita kirkollisia tapahtumia. Teatteri alkoi pikkuhiljaa viedä miestä mennessään. Hän otti seurakunnasta virkavapaata ja toimi Lahden kaupunginteatterissa ohjaajien assistenttina.
Vuonna 1988 hän perusti yrityksen, joka tarjosi tehosteita ja koulutti ja hankki vaarallisten kohtausten sijaisnäyttelijöitä elokuviin. Papin työt jäivät 1989. Hän sai rahoituksen ensimmäiseen, ja tähän asti ainoaan julkisella rahalla tuettuun stunt-koulutukseen.
Kontio hoiti elokuviin omat ”pommit” sijaisnäyttelijöiden ohella. Sitten muutamat tehostemestarit löivät hynttyyt yhteen ja sovittiin järkevästä työnjaosta stunttien ja tehosteryhmien välillä.
Kontio keskittyi muutaman kaverinsa kanssa stunt-näyttelijöihin ja näyttelijöiden turvallisuuteen. 1990-luvun alussa hänen yrityksensä työskenteli elokuvatuotannoissa Suomessa, Pohjoismaissa, Espanjassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Yrityksen kotipaikka on edelleen Lahti.
Kontio on myös opettanut teatteri- ja elokuvanäyttelijöille miekkailu- ja tappelukohtauksissa työskentelyä ja lennättänyt näyttelijöitä teattereissa ja sirkuksissa Suomessa ja Balttiassa.
Ainakin 150 elokuva- ja tv-tuotannossa mukana ollut Kontio palkittiin vuoden 2025 Jussi-gaalassa 35 vuoden urastaan Betoni-Jussilla. Kontio on ollut mukana mm. palkitun suomalais-ukrainalais-venäläisen Afganistanin sodasta kertovan elokuvan 9. komppania (2005) tuotannossa. 2000-luvun taitteessa oli pitkä 7 vuoden kiinnitys Yllytyshullut ohjelman turvapäällikkönä ja stunttien testaajana. Suoran keskusteluohjelman juontajana hän toimi yhden kauden ajan TV1:n Arvokisat ohjelmassa.
Hän on ollut tunnettujen suomalaisten elokuvien taustalla vastaamassa vaarallisten kohtausten turvallisuudesta, esimerkkeinä Vares-elokuvat, Tummien perhosten koti sekä Aku Louhimiehen elokuvat kuten Käsky ja Paha maa sekä toimi stunt-koordinaattorina vuoden 2017 Tuntemattomassa sotilaassa.
2010-luvun taitteessa Kontio teki kristillisaiheista stand up -komiikkaa ja perusti Harri Pulliaisen ja Teppo Räisäsen kanssa tuotantoyhtiön nimeltä Media Village Oy. Se julkaisi vuonna 2012 yhdessä Kirkkohallituksen kanssa Suomen Pipliaseuran 200-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyn DVD-tallenteen Ristiaskelia, jolla seitsemän suomalaista stand up -koomikkoa pohtii Raamatun tekstejä ja merkitystä omasta näkökulmastaan.
Kontio on esiintynyt Jeesuksena Lahdessa pääsiäisen kärsimysnäytelmässä kolme kertaa Paavo Liskin ohjauksessa. Hän on myös ollut luottamustoimessa Lahden Kaupunginvaltuuston jäsenenä, Koululautakunnassa ja Ympäristölautakunnan varajäsenenä.
Hän pitää myös hallussaan epävirallista mäkiennätystä Lahden suurmäestä, hyppy kantoi aina urheilustadionin kaupunginpuoleiseen päähän. Hyppy oli osa Salpausselän kisojen iltaohjelmaa ja apuna oli vaijeri jota pitkin Kontio liukui.
2010-luvun puolivälissä hän palasi alkuperäiselle alalleen ja toimi muutaman vuoden Kirkkohallituksessa Kirkon viestinnässä tuottajatoimittajana ja viestintä- ja mediakasvatuksen kouluttajana. Samaan aikaan hän on myös jatkanut stuntkoordinointia, tänä vuonna 2025 jo kolmessa kokoillan elokuvassa, useissa mainoksissa ja musiikkivideoissa.










