Historia

Kotiseututyö Lahdessa

Ennen Lahti-Seuraa paikkakunnalla oli useita yhdistyksiä, joiden toimintaan kuuluivat myös kotiseutuasiat. Tärkein oli v. 1884 Raittiusyhdistys Säde I, jonka puheenjohtaja Willehad Vuorinen oli uuttera ja tunnettu kotiseuduntutkija. Vuorinen oli ahkera kirjoittaja ja kirjoitti paikallisiin lehtiin perimätietoon ja ja omiin muistelmiin liittyviä muistelmia. Merkittävimpänä pidetään hänen vuosina 1910-11 Lahti-lehdessä julkaisemaansa muistelmasarjaa “Vanha Hollolan Lahti”.

Yhdistyksen toinenkin puheenjohtaja Eero Salo oli aktiivisia kotiseututoimijoita. Myöhemmin hän toimi vuonna 1926 perustetun Möysän Nuorisoseuran kotiseutuasioiden hoitajana ja perusti nuorisoseurataloon valtakunnallistakin arvostusta saaneen kotiseutumuseon, Möysän Pirtin.

Kotiseutuhistorian harrastus kuului myös vuonna 1880 perustetun Lahden VPK:n ja Lahden Kansanopiston yhteyteen perustetun (v. 1910) Lahden Nuorisoseuran toimintaan.

Lahti-Seura perustetaan

Kotiseutuseurojen perustamisen aalto saavutti 1940-luvun puolivälissä myös Lahden seudun. Vuonna 1945 perustettiin Hollolan Kotiseutuyhdistys ja seuraavana vuonna Lahti-Seura sekä Orimattila-Seura. Kotiseutuyhdistysten kattojärjestö Suomen Kotiseutuliitto perustettiin vuonna 1949.

Lahti-Seuran perustamisvaiheista on saatavissa varsin niukasti kirjallista tietoa, esim. perustavasta kokouksesta ei ole säilynyt pöytäkirjaa. Etelä-Suomen Sanomien 26.2.1946 ilmestyneessä numerossa oli uutinen, joka oli otsikoitu: ”Lahti-Seura päätetty perustaa.” Uutisessa kerrottiin, että ”asianharrastajien toimesta oli sunnuntaiksi (24.2.) kutsuttu Lahden kaupunkilaisia Käsityö- ja Tehdasyhdistystksen huoneistoon Rautatienk. 26:ssa keskustelemaan Lahti-Seuran mahdollisesta perustamisesta. Kutsua oli noudatettu runsaslukuisasti. Joissakin yhteyksissä perustamispäiväksi on mainittu 24.2.1946, mutta tämä kokous oli tosiasiassa perustamiskokousta valmisteleva kokous.

Lahti-Seuran perustava kokous pidettiin 12.3.1946. Tällä päivämäärällä pidetty kokous on varsinainen perustamiskokous, vaikka sitä kutsussa nimitettiin vain kokoukseksi. Siinä kuitenkin oli tarkoitus päättää seurojen perustamiskokouksissa normaalisti käsiteltäviä asioita, joten sitä on pidettävä Lahti-Seuran oikeana perustamiskokouksena.

Mauno Vuorinen valittiin puheenjohtajaksi. Vuorinen oli tehnyt vielä lähemmin selkoa kysymyksessä olevan seuran tarkoituksesta ja tehtävistä historiallisen ja kotiseutuperinteiden vaalijana. Seuran nimeksi hyväksyttiin Lahti-Seura, samalla käsiteltiin alustavasti mallisääntöjä. Seuraan pääsemisen ehdoksi hyväksyttiin että asianomainen oli asunut Lahdessa vähintään 10 vuotta. Johtokunnalla oli myös oikeus tehdä poikkeuksiakin, jos tähän olivat painavat syyt. Seuran perustamiskokousessa valittiin 5-jäseninen toimikunta ja sille annettiin tehtäväksi laatia seuralle säännöt.

Tilaisuudessa ilmoittautui 35 perustajajäsentä, joista naisia 10 ja miehiä 25. Suurin osa kuului kaupungin sivistyneistöön: johtajia, tuomareita, opettajia, poliiseja ja toimittajia, mutta ei ainuttakaan teollisuuslaitoksen johtajaa tai toimihenkilöä (tämä osittain saattoi johtua siitä, että kolme vuotta aikaisemmin oli perustettu Lahden Teollisuusseura). Myöhemmin saman vuoden aikana seuraan liittyi teollisuuslaitosen ja rakennusliikkeiden johtajia, samoin pappeja, lääkäreitä, upseereja ja käsityöläisiä.

Toiminnan jatkuvuus

Vuonna 1986 Lahti-Seura täytti 40 vuotta. Silloinen Hollolan Lahden päätoimittaja, seuran puheenjohtaja ja myöhemmin kotiseutuneuvos Unto Tupala kirjoitti vuoden ensimmäisen lehden pääkirjoituksessa seuraavaa:

“Kun Lahti-Seura 12.3.1946 perustettiin, ei toimenpide ollut valtakunnallisesti mitenkään erikoinen, – tuskin ylitti sanomalehtien uutiskynnystä Lahden ulkopuolella. Tämä johtui osittain siitä, että näinä viime sotiemme jälkeisinä vuosina kiinnostus kotiseututyöhön laajeni ja vahvistui ennennäkömättömän voimakkaasti ja tieto uuden kotiseutuyhdistyksen perustamisesta ei ollut mikään uutinen. Syynä tähän lienee ainakin omalta osaltaan ollut sotien synnyttämä koko kansan kokema voimakas yhteeen kuuluvuuden tunne ja sen aiheuttama pyrkimys suomalaisten erityispiir-teiden korostamiseen ja sen pohjaksi tarvittavan tiedon hankkimiseen.

Kun kansalaisisa lähinnä olevan alueen, kotiseudun, historian, elämäntapojen ja -olosuhteiden tutkimukseen tunnettiin suurta kiinnostusta ja samalla todettiin että sellaisen alulle saaminen saattoi parhaiten tapahtua yhteistyönä, perustettiin kotiseutuyhdistyksiä. On sanottu, että tuo aika oli kotiseututunteen aikaa. Mihin tuo kotiseututunne perustuu? Missä tahansa joudummekin elämään, on meillä aina ympäristö, joka muodostaa toimikenttämme. Se on tärkeä työllemme, mutta sen ei tarvitse olla sama kuin kotiseutu. Ihmiselle on kotiseutu vain siellä, missä hän on sisäisesti juurtunut ympäristönsä maaperään ja luontoon ja myös sen henkiseen kulttuuriin, joka on lähtöisin tuosta ympäristössä. Kotiseutuun kuuluvat myös kotipaikkakuntamme tutut asukkaat, jotka tunnemme omakohtaisen kokemustemme perus-teella omaavamme tällaisen kotiseudun, ymmärrämme myös, mitä on kotiseututunne.

Tällaisen tunteen elähdyttyminä olivat varmaan ne 35 lahtelaista, jotka perustivat Lahti-Seuran ja myös ne sadat, jotka ovat näiden vuosien aikan kuuluneet jäsenistöömme. Seurallamme on neljän vuosi-kymmenen aikan ollut nousu- ja laskukausia sekä toiminnassaan että jäsenmäärällä mitattavassa kannatuksessaan. Siitä voimme kuitenkin olla varmoja, että seuran johto on aina pyrkinyt parhaansa mukaan toteuttamaan säännöissämme mainittuja tavoitteita. Seuran toimintaan ovat vaikuttaneet vuosikymmenen kuluessa tapahtuneet muutokset kansalaisten elintavoissa, tavoitteissa ja suhtautumisessa seuramme pyrkimyksenä oleviin elämänarvoihin ja yleensä kotiseutuharrastukseen ja -työhön.

Tällä hetkellä kansalaismielipide arvostaa kotiseutuyhdistyksiä ja niiden työtä, mutta aktiivinen osallistuminen siihen ei varsinkaan suurilla paikkakunnilla ole mainittavasti lisääntynyt. Syynä siihen saattaa olla työikäisten kiireellisyys ja joillakin kenties arkuus ‘tuppautua’ toimintaan mukaan. Vaikka viimemainittu vaivaa myös lahtelaista kotiseutuharrastusta, uskon että Lahti-Seuran toiminnassa viime vuosien nousu jatkuu vielä seuraavalla vuosikymmennellä.”

Artikkeli perustuu Unto Tupalan kirjoittamaan 50-vuotias Lahti-Seura -teokseen

Lahti-Seurasta on kirjoitettu kaksi historiikkia. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 1978, Ari Sihvolan “Lahti-Seura 1946-1976 – Lahden museo- ja taidelautakunta Tutkimuksia X”. 66-sivuisen julkaisun sisällön pääpaino oli kotiseututyössä, ja Lahti-Seura jäi siinä hieman vähäisemmälle huomiolle.

Tähän asti tärkein katsaus seuran historiaan on Unto Tupalan toimittama “50-vuotias Lahti-Seura – Puoli vuosisataa työtä Lahden parhaaksi”. Kirja on todellinen läpileikkaus seuran toimintaan 50 ensimmäiseltä vuodelta – toiminnan käynnistämisestä vuodesta 1946 aina vuoteen 1996 asti.

Tupala on käyttänyt laajalti lähde-aineistoa, ja kirjoittaja toteaakin esipuheessa, että aineisto on ollut hajanaista. Seuran alkutaipaleelta ensimmäisiltä vuosikymmeniltä ei ole säilynyt pöytäkirjoja tai muuta aineistoa, niinpä kirjoittaja on käynyt läpi kaikki Etelä-Suomen Sanomat sekä Hollolan Lahti -lehdet, pöytäkirjat, tositteet, tilikirjat, jäsenluettelot ja kaiken mahdollisen seuran toiminnasta kirjoitetun aineiston.