Yrittäjä, 18-vuotta
Jasmin Koljonen perusti marraskuussa 2017 itsenäisesti ja omatoimisesti lukion 3. vuoden aikana oman kotipalvelu-yrityksen. Samalla hän päätti kokeilla myös muunlaistakin liiketoimintaa yrityksensä kautta, kun Koljonen ystävänsä kanssa järjesti kesällä 2018 agilityleirejä nuorille.
18-vuotiaan Jasmin Koljosen yritys tarjoaa mm. erilaisia kotiapuun liittyviä palveluita, joista suosituin on siivousapu. Lisäksi hän tarjoaa myös lastenhoitoapua, sekä apua arjen askareisiin, kuten kaupassa käyntiin ja ruoanlaittoon. Toinen suosiota kerännyt palvelu on eläintenhoito, johon kuuluu koirien lenkitys. Lisäksi Jasmin hoitaa kissoja ja koiria lomareissujen tai työmatkojen ajan omistajan kotona. Näin lemmikki saa stressittömästi asua kotonaan, josta asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.
– En ikinä uskonut liiketoiminnan lähtevän näin hyvin liikkeelle, lähdin vain ajatuksella ”että eihän tässä mitään häviäkkään, jos kokeilee”. Yritykselläni on tällä hetkellä niin paljon kysyntää, että ajankohtaista olisi laajentaa yritystoimintaa viimeistään vuoden 2019 alusta, Jasmin toteaa.
Jasmin kirjoitti keväällä ylioppilaaksi, mutta viettää nyt välivuoden tehden töitä yrityksen parissa. Tällä hetkellä hän ei tiedä mikä tulevaisuuden alan olisi, ja todennäköisesti opiskelut vievät Koljosen muutamaksi vuodeksi pois Lahdesta. Hän kuitenkin uskoo palaavansa kaupunkiin myöhemmin. Jasmin on ollut tyytyväinen Lahden tarjoamiin puitteisiin elää ja asua. Nastolassa asuva Koljonen arvostaa luonnon läheisyyttä, mutta samalla palvelut ovat saavutettavissa. Harrastusmahdollisuuksia on runsaasti, kuten hyvät lenkkeilymahdolliksuuksia koiraharrastajalle.
Koljonen harrastaa aktiivisesti koiran kanssa mm. agilityä ja 7-vuotiaasta lähtien harrastanut pianonsoittoa. Molemmat harrastukset ovat kasvattaneet kärsivällisyyttä ja opettaneet tekemään valtavasti töitä tavoitteiden eteen.
– Tulokset eivät välttämättä näy samana päivänä, vaan harjoitteluun saattaa mennä jopa kuukausia tai vuosia, Jasmin toteaa. Lisäksi hän korostaa, että on oppinut harrastustensa kautta, ettei virheitä kannata pelätä, sillä niiden kautta tapahtuu kehitystä.
– Haluan lähettää kaikille lahtelaisille terveiset, että uskaltakaa yrittää. Jos pelkää vain epäonnistumista, on vaikeaa menestyä.
Jasminin haavena on jatkaa yrittäjyyttä, tosin ei välttämättä nykyisenlaista yritystoimintaa. Yrityksestään hän on jokatapauksessa jo nyt saanut valtavasti oppia ja intoa yrittäjyyteen. Näitä oppeja hän haluaa hyödyntää niin tulevaisuuden yritystoiminnassa, kuin yleisestikin elämässään.
Raati valitsi Vuoden nuoren lahtelaisen yhdeksännen kerran. Tunnustuksen jakoivat Lahti-Seuran edustajat lauantaina 11.8.2018 Lahti Block Party -kaupunkitapahtumassa Rautatienkadulla. Lisäksi saajalla ojennettiin Osuuskauppa Hämeenmaan, Päijät-Hämeen Osuuspankin ja Lahti Energian myöntämä stipendi.