Jokavuotiseen tapaan Lahti-Seura sai jälleen paljon mieleenkiintoisia ehdotuksia vuoden nuoreksi lahtelaiseksi ja valintaraadin tehtävä oli tänäkin vuonna erittäin mielenkiintoinen.
Vuoden nuori lahtelainen vuonna 2016 on Niko Mäkelä.
Ehdotuksissa 17-vuotiasta Mäkelää luonnehditaan positiiviseksi, päättäväiseksi sekä korostetaan hänen kykyä kannustaa myös muita. Mäkelällä on todettu Morbus hirayama -niminen erittäin harvinainen selkäydinsairaus, jonka seurauksena kyynärvarsien ja kämmenien lihakset surkastuvat. Mäkelä kertoo, että puristusvoimat ovat melko heikot käsissä, oikeassa enemmän. Taudin takia selkäydinkalvoa on leikattu kaksi kertaa niskasta. Tällä hetkellä tilanne on stabiili, ja Mäkelä toivookin että tilanne on kehittymässä parempaan suuntaan.
Mäkelä opiskelee lukion toisella vuosikurssilla. Opiskelun lisäksi hän käy kuntosalilla 5-6 kertaa viikossa, sekä fysioterapeutilla kerran viikossa. Kuntosalilla käyminen on Mäkelälle erittäin rakas harrastus. Muuten vapaa-ajalla hän tykkää rentoutua hyvän musiikin, elokuvan tai jonkin hyvän sarjan parissa.
Sairaus ei ole Mäkelää lannistanut. Tulevaisuudessa hän toivoo olevansa mahdollisimman terve. Mäkelällä on haaveita ja halua tehdä unelmista totta. Unelmanaan hänellä on, että joku päivä pystyä elättämään itsensä ja mahdollisen perheensä joka bodauksella tai vaihtoehtoisesti puhujana. Puhuminen ihmisille on minulle erittäin mieluista ja nautin esiintymisestä ylipäätään. Mäkelä kuitenkin korostaa koulutuksen tärkeyttä eli ensin hän hoitaa opiskelut kunnialla kuntoon.
Hyvin tärkeänä hän pitää myös sitä, että pystyy pitämään läheisistä huolta sekä auttaa heikommassa asemassa olevia ja halua toimia ihmisille ja varsinkin nuorille hyvänä ja opettavaisena roolimallina.
Niko Mäkelä lähettää kaikille lahtelaisille erittäin isot ja lämpimät terveiset! Mäkelä jännittää jo Pelicansin pelien alkuja, joilloin Lahdessa on tunnelmaa riittämiin. Ylipäätään lahtelaisilla on etuoikeus saadessaan asua näinkin hienossa kaupungissa, Mäkelä toteaa.
Lahti-Seuran edustajat jakoivat tunnustuksen ja stipendin Mäkelälle lauantaina 20.8.2016 Lahti Block Partyssa Rautatienkadulla.
Stipendin lahjoittivat Päijät-Hämeen Osuuspankki, Osuuskauppa Hämeenmaa ja Lahti Energia Oy.
Lahti-Seura ja yhteistyökumppanit onnittelevat!