Vuoden lahtelainen 2021: Raimo Koukonen

Lahti-Seura on valinnut vuoden 2021 lahtelaiseksi Lahden Karjalaseuran ja evakkopatsastoimikunnan puheenjohtaja Raimo Koukonen. Hän on syntynyt välirauhan aikana 1940 Porvoossa rautulaisen isän ja uusikirkkolaisen äidin jälkeläisenä eli on synnyinpaikastaan huolimatta 100 prosenttisesti karjalainen.

Koukonen on ollut Lahden Karjalaseuran jäsen vuodesta 1965 ja sen puheenjohtaja vajaat 10 vuotta. Lahden Karjalaseuran 80-vuotisjuhlia vietettiin elokuussa evakkopatsaan paljastuksen yhteydessä.

Lahden Karjalaseuran hanke valtakunnallisen evakkopatsaan saamiseksi Lahteen kesti reilut viisi vuotta. Raimo Koukonen oli koko ajan patsastoimikunnan puheenjohtaja ja syvällä sitoutuneisuudellaan vaikutti keskeisesti siihen, että patsaan noin 160000 € rahoitus saatiin kerättyä kokoon.

Patsas paljastettiin Hennalan komentajanpuistossa elokuun 14. päivä.

Valitsemalla Raimo Koukosen vuoden lahtelaiseksi tänä karjalaisille merkittävänä vuonna haluaa Lahti-Seura muistuttaa evakoiden suuresta merkityksestä Lahden kaupungin kehittymiselle sellaiseksi kuin me sen tunnemme.

Lahden ja evakkojen suhde on yli 80 vuotta ollut erityinen. Silloinen kaupunginjohtaja Uuno Takki oli henkilökohtaisesti rautatieasemalla ja houkutteli junissa matkaavia evakkoja jäämään Lahteen. Hänen kutsuunsa vastattiin niin, että Lahteen tuli väkilukuun suhteutettuna eniten evakkoja koko Suomessa. Noin viidennes kaupungin asukkaista oli 40-luvun lopussa evakkoja.
Eikä pelkästään evakot henkilöinä, vaan myös heidän mukanaan Lahteen tulleet evakoiden yritykset, yhteisöt ja järjestöt ovat monipuolistaneet paikkakunnan elämää. Kuten esimerkiksi Koiviston Auto, Starckjohann, Diakonissalaitos, musiikkiopisto, Terijoen suomenkielinen yhteiskoulu eli Kannaksen yhteiskoulu, Wiipurin Reipas ja monet muut aktiiviset toimijat.

Kategoria(t): Tunnustukset, Vuoden lahtelainen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.