Vuoden lahtelainen 2017: Timo Sandberg

timosandbergVuoden lahtelainen 2017 on kirjailija Timo Sandberg. Hän syntyi Lahdessa 1946. Sandberg lopetti koulunsa 14-vuotiaana, kokeili metsätyömiehen, maalarin ja levysepän ammatteja, kunnes innostui uudestaan koulunkäynnistä.

Hän työskenteli Metalliliitossa yli 30 vuotta järjestötoimitsijana, erityisvastuualueena kulttuuriasiat. Tuona aikana hän toimitti myös järjestölehtiä ja toimi muun muassa Ahjo-lehden avustajana sekä opettajana Murikka-opiston kirjoittajakursseilla. Sen lisäksi hän on opettanut luovaa kirjoittamista ja lehtikirjoittamista Siikaranta opistossa, Kiljavan opistossa ja erilaisilla lyhytkursseilla.

Sandberg on kirjoittanut myös metallityöväen historiasta kertovia kirjoja: Työstä ja taistelusta, Autotyöväen etujoukoissa, Kuopion metalli ei viänny, Raudan hehkua ja aatteen paloa, Raudankansaa, Telakka ja Oululaista metallia.

Hän on kirjoittanut myös lahtelaisen Vesihaka oy:n historiikin, sekä Saunamestari, Timo Kaukosen tarina -kirjan. Parhaillaan hänellä on tekeillä Lusin kylän historiikki.

Kirjoittamansa tietokirjat hän on myös taittanut ja toimittanut painokuntoon.

Kirjoittaminen on aina ollut Sandbergin elämässä keskeisellä sijalla. Jo nelisenkymmentä vuotta sitten hänet palkittiin Nuoren Voiman Liiton kirjoituskilpailussa. Hänen tekstejään, runoja ja novelleja, on julkaistu aikoinaan monissa antologioissa. Sandberg on myös suorittanut Kriittisen Korkeakoulun kolmivuotisen kirjoittajakurssin.

Timo Sandbergin esikoisromaani Unta ei voi tunnustaa julkaistiin 1990.

Häneltä on kaikkiaan julkaistu yhdeksäntoista romaania ja kolme nuortenkirjaa. Lisäksi hän on kirjoittanut Kaviopolkka– nimisen kirjan yhdessä tyttärensä Marin kanssa. Se on julkaistu nimellä Mari Timonen.

Sandbergilla on laaja ja monipuolinen tuotanto, mutta nykyisin hän on ensisijaisesti dekkaristi. Rikoskomisario Heittolasta kertovia kirjoja on ilmestynyt kymmenen, joista viisi sijoittuu Lahden seudulle.

Heittola-sarjan rinnalle on viime vuosina alkanut muotoutua Otso Kekki -sarja, jossa on ilmestynyt kolme kirjaa, Mustamäki, vuonna 2013, Häränsilmä, 2015 ja Murhakuja 2016. Kekki-sarjan kirjat sijoittuvat 1920- ja 1930-lukujen Lahteen.

Kirjallaan Mustamäki Sandberg voitti Vuoden johtolanka 2014 -palkinnon. Vuonna 2015 kirja oli Suomen ehdokkaana pohjoismaiden parhaalle rikosromaanille annettavan Lasiavain-palkinnon saajaksi. Vuonna 2015 hän sai Sysmän Kirjakylä -palkinnon.

Sandbergin kustantajana on koko hänen tuotantonsa ajan ollut Karisto Oy.

Kirjailijaliiton jäsen Timo Sandberg on ollut vuodesta 1994. Hän on toiminut aikoinaan maakunnallisen kirjailijayhdistyksen, Uudenmaan kirjoittajien puheenjohtajana. Hän on toiminut myös viisi vuotta Salpausselän kirjailijoiden puheenjohtajana ja on nyt yhdistyksen kunniajäsen.

Tällä hetkellä Timo Sandberg asuu Lahden Nastolassa ja työskentelee päätoimisena kirjailijana. Kirjailijan työnsä lisäksi hän avustaa lehtiä ja toimittaa muun muassa historiikkeja pyörittämänsä pienyrityksen, Rautakynä Oy:n kautta.

Kategoria(t): Tunnustukset, Vuoden lahtelainen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa