Toimitusjohtaja Pertti Hammar on Vuoden lahtelainen 2020
Yrittäjä ja monessa mukana
Pertti Hammar on syntyperäinen lahtelainen ja eritysesti Kariniemenkatu oli hänen lapsuudessaan tuttu ja turvallinen ympäristö. Siellä syntyivät ensimmäiset sosiaaliset kontaktit eri toimintoihin, kuten Kisapuistossa urheilu, hiihto Salppurissa ja luistelu Pikku-Veskulla sekä kilpajuoksu satamaan katsomaan, mikä höyrylaiva vihelsi satamaan tullessaan. Siellä sai katsella, kun laivasta poistui hienosti pukeutuneita naisia, jotka tuoksuivat hienolle hajuvedelle.
Pertti Hammarin isä perusti Lahden ensimmäisen mainostoimiston Lahti-Mainoksen heti rintamalta tultuaan. Siellä Hammarilla oli ensimmäiset työkokemukset juoksupoikana. Polkupyörällä hän vei laskuja asiakkaille ja jakoi erilaisia mainoskylttejä ympäri Lahtea oleville yrityksille. Työtä Hammar oppi tekemään myös koulun kesälomilla ja työnteko on ollut aina kunniassa. Hän oli muun muassa Mallasjuomalla lastaamassa puisia kotikaljakoreja hevoskärryihin, rakennuksilla irrottamassa nauloja puretuista lankuista, Salpausselän kisoissa myymässä kisaohjelmia sekä kuumaa Kaakao-Milkkaa. Kesäisin oli myös torin laidalla kengänkiilloittajana tehtaan mainostuolissa. Myöhemmin hän tienasi taskurahaa, kun Lahdessa aloitettiin jakamaan taloihin ilmaisia mainoksia.
Elämän ammattiin tuli kipinä, kun hän oli koulun kesälomalla töissä Painolahti Oy:n kirjapainossa. Siellä Hammar sai opetella graafisen teollisuuden oppeja, kuinka kirjoja valmistetaan. Tässä kirjapainossa Hammar suoritti oppipojan koulutuksen ammattiin. Hammar työskenteli Painolahti Oy:ssä vuodesta 1965 lähtien vuoteen 1980. Tehtävät olivat nousujohteisia, työnjohtaja paino-osastolla, myyntipäällikkö ja yrityksen apulaisjohtaja.
Oman kirjapainon Pertti Hammar perusti 1980, Päijät-Paino Ky:n, jota hän johti 1997 saakka. Tämän jälkeen Pertti Hammar toimii edelleen yrittäjänä eri yrityksissä.
Lisäksi hän on toiminut aktiivisesti muissa lahtelaisissa yhteisöissä kuten pankinvalvojana Nordea Pankin ja edeltäjäpankkien valvojana 23 vuotta, yrittäjäjärjestöissä, eri paikallisyhdistysten hallituksissa ja niiden eri tehtävissä, Lions-Club Lahti-Mukkulassa 39 vuotta ja presidenttinä 1994-1995. Hammar on Suomen mestari, toimi lentopalloseura Lahden Kimmo ry:n hallituksessa mm. 1987 sekä perustamassa Lahteen Päijät-Äijät sikariporras lentopalloseuraa 1981. Lisäksi Hammarille on ollut läheistä maanpuolustukseen liittyvä toiminta, ja hän mm. toiminut kahden virolaisen sotaveteraanin ns. suomipoikien kummina.
Höyrylaivaperinteen vaalijana vuodesta 1970. Hammarilla oli 1975 Lahdessa ja Päijänteellä höyrylaiva s/s Ansio, rakennettu 1889. Nykyisin hän seilaa Saimaalla s/s Halla IX:llä, joka on rakennettu 1896. Pertti Hammar on valittu vuoden varustajaksi 2009.
Julkaisutoimintaa
Yrittäjänä ja yhdistysten kautta Hammar on oppinut tuntemaan paljon lahtelaisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan, joten paikallishistoria on luonnollisesti kiinnostanut jo monta kymmentä vuotta. Viisikymmentä vuotta sitten Hammar kävi Helsingissä postimerkkihuutokaupassa, josta hän löysi kauniin vanhan Lahtea kuvaavan postikortin. Tästä syntyi idea, että hän voisi alkaa keräämään myös tällä tavalla Lahden historiaa. Tämä on osittain innostanut Hammaria julkaisemaan Lahtea käsitteleviä historiakirjoja:
– Lahden Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry:n täyttäessä 100 vuotta (2006). Kirjoitti usean artikkelin kirjan historiikkiin.
– Höyrylaiva Halla (1979), kertoo Kymiyhtiön höyrylaivojen historian. Toimi kirjan toisena kirjoittajana.
– Allekirjoitusten viidakossa (1987), suomalaisten setelien historia. Toimi kirjan tutkijana ja yhtenä kirjoittajana.
– Suku Hammar, oman suvun historia 1600-luvulle saakka. Kirjan kirjoittaja.
– Niin oli ennen, entäs nyt (1996). Kotiseutuneuvos Unto Tupalan kanssa julkaisema kirja Lahden kaupungin täyttäessä 90-vuotta.
– Muistikuvia Lahdesta (2005). Kirjoitti kirjan juhlavuoden kunniaksi kaupungin täyttäessä 100 vuotta.
– Lahti kylästä kaupungiksi (2014). Laaja historiikki kaupungista.
– Kanava keskellä kylää (2019). Kirjoitti Vääksyn kanavasta ensimmäisen historiankirjan kanavan täyttäessä 150 vuotta.
Huomionosoituksia
Yhteiskunta on myös huomioinut eri huomionosoituksin seuraavasti:
– Yrittäjäristin timanttiristi 40-vuoden ansioista yrittäjänä 20.11.2014
– Maanpuolustuskiltojen hopeinen ansioristi 6.12.2012
– Sininen risti myönnetty 6.12.2014
– Ratsumieskillan ansiomitali nro 132, 6.12.2016