Lahti110-viikonloppu 31.10.-1.11.

Lahti-Seura ry järjestää 31.10.-1.11. yhteistyökumppaneiden kanssa erilaista tapahtumaa Lahden kaupungin syntymäpäivän kunniaksi. Lahden kaupunki täyttää sunnuntaina 1. päivä marraskuuta 110 vuotta. Kaupunki viettää viimeisiä syntymäpäiviään ”itsenäisenä” ennen ensi vuoden Nastolan kuntaliitosta.

Lauantaina 31.10.2015 – LAHTI110 TIRRASSA

Lahti-Seura ry, Lahen Lehti ja Lahen elävän musiikin yhdistys järjestävät Ravintola Tirrassa lauantaina 31.10.2015 Lahen kaupungin viralliset epäviralliset synttärit, kaupungin täyttäessä sunnuntaina 1. päivä marraskuuta 110 vuotta.

Tirran ohjelmisto on jaettu kahteen osaan:
Alkuillasta Jump’n Blues Society tanssittaa juhlaväkeä swingin tahdissa. Paikalla on Lahti 110v- Potrettikuvaamo, jossa voi käydä kuvauttamassa itsensä ”vanhassa Lahdessa” ja Lihamukiäijät myyvät lahtelaista perinneruokaa, lihamukia.
Kello yhdeksään asti vapaa pääsy.

Loppuillan pääpaino on livemusiikissa. Lavalle nousee lahtelaiset artistit Flippin’ Beans (punk/rock), Assi Ilona (r’b’/pop) ja Club De Lay (indie rock).
Ennen pääesiintyjää Lahen Elävän musiikin yhdistys jakaa palkitsee päijäthämäläisiä musiikkivaikuttajia.
Äänestys on käynnissä täällä.

La 31.10. klo 15-04 Ravintola Tirra (Loviisankatu 8)

klo 15-18 Päivätanssit (vapaa pääsy)

Jump’n Blues Society (Swing) > tapahtumasivu
Lahti 110v – Potrettikuvaamo Marttinen – kuvia lahtelaisista
Lihamukia a la Lihamukiäijät (muki 6 e /kpl)
Lahti-Seuran kioski

Klo 21- (liput 5 e)
Club De Lay
Assi Ilona
Lahen Elmun gaala
Flippin’ Beans

Tapahtumasivu

———–

Sunnuntaina 1.11.2015 – VUOSIJUHLA

Klo 15
Lahti-Seuran järjestämä vuosijuhla perinteisesti Lahden kaupungin syntymäpäivänä 1. päivänä marraskuuta.

Paikkana elokuvateatteri Kino Iiriksen elokuvasali, Saimaankatu 12.
Ohjelmassa:
> Avaussanat: Sauli Hirvonen, Lahti-Seura ry, puheenjohtaja
> Uuden Lahden visio: Matti Oijala, Nastola-seura ry, puheenjohtaja
> Musiikkiesitys: Duo Karhos – Väinö Verneri (klarinetti) & Matti Karhos (piano)
> Juhlapuhe: Jyrki Myllyvirta, kaupunginjohtaja
> Vuoden lahtelaisen julkistaminen
> Musiikkiesitys: Duo Karhos – Väinö Verneri (klarinetti) & Matti Karhos (piano)

Kahvitarjoilu, tervetuloa!

LAHTI-FILMIT
Klo 16

Kino Iiriksessä viides Lahti-filmi-näytös.

Mukana mm. Keijo Skipparin tekemä dokumentti toriparkista. Mukana myös KAVI-sarja, jossa kolme lyhytfilmiä Lahdesta. Ohjelma varmistuu lähempänä.
Uusintanäytökset ma 2.11. klo 12 ja 20.
Näytös järjestetään yhteistyössä Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n ja Lahden Videokuvaajat ry:n kanssa.

Kino Iiriksen aulassa avautuu klo 13 Lahden Albumit auki -valokuvanäyttely, joka koostuu hankkeeseen luovutetuista kuvista.

Lisätietoja myös osoitteessa www.kotiseutufilmit.fi ja www.albumitauki.fi

> Tapahtumasivu

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


yhdeksän × = 9

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>