Hyvää alkanutta vuotta 2016. Luvassa on mielenkiintoinen vuosi.
Ensinnäkin Lahden ja Nastolan liitoksen astuttua voimaan 1.1.2016 Lahden asukasluku on n. 118 000 ja pinta-ala 517 km².
Toiseksi, tämäkin vuosi kuluu juhlien merkeissä: Lahti-Seura täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden tapahtumiin kuuluu mm. näyttely Lahden kaupunginkirjaston aulassa sekä uuden nettisivun avaaminen. Näistä tarkemmin myöhemmin.
Lisäksi Kinos-elokuvafestivaalin yhteydessä 19.3.2016 elokuvateatteri Kino Iiriksen Tammisalissa järjestetään Lahti-tapahtuma, jossa mm. esitetään Lahti-filmejä. Paikalle voi tulla myös skannauttamaan paperikuviaan Albumit auki -hankkeeseen.
Vuoden 2015 kolmannen Hollolan Lahden ilmestyminen on hieman viivästynyt, mutta se ilmestyy tammikuun alussa.
Seuran jäsenmaksut ja -tiedote postitetaan helmi-maaliskuun aikana. Maaliskuussa ilmestyy myös vuoden ensimmäinen lehti.
Hallituksessa aloitti vuoden alussa kaksi uutta jäsentä. Leena Sorvali ja Markku Koski valittiin marraskuisessa kokouksessa seuran hallitukseen. Vuoden tauon jälkeen hallituksessa jatkaa myös Timo Peippo.
Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirja on ollut todellinen myyntimenestys. Seuran osalta kirjat myytiin loppuun joulun aikoihin. Tarkoitus olisi ottaa uusintapainos alkuvuonna.