Hollolan Lahti -lehden taustaa

Historiaa

Hollolan Lahti -lehden näytenumero ilmestyi jouluksi 1954. Jatkuva ilmestyminen alkoi seuraavana vuonna ja lehti ilmestyikin vuoteen 1962 asti. Vuotta 1959 lukuunottamatta lehti ilmestyi 4-6 kertaa vuodessa 32-sivuisena Lahti-Seuran toimittamana ja kaksi viimeistä vuotta sen kustantamanakin.

Alkuun lehteä kustansi Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehtiosakeyhtiö ja sen päätoimittajana oli A.V. Mattila. Toimituskuntaan kuuluivat komisario Mauno Vuorinen puheenjohtajana ja jäseninä kunnallisneuvos K.T. Numminen, pastori Ensio Partanen sekä toimistonhoitaja Jorma Sorjanen. Taloudenhoidosta vastasi toimitusjohtaja Eero Castren.

Vuonna 1959 Hollolan Lahti ei ilmestynyt. Seura valitsi vuonna 1960 uuden päätoimittaja Olli Järvisen. Hän muodosti toimituskunnasta täysin erilaisen kun se oli vuonna 1958 ollut. Järvinen oli ollut mukana aktiivisesti perustamassa Suur-Hollolan Kotiseutuliittoa ja uusi Hollolan Lahden toimituskunta oli koottu Suur-Hollolan alueelta. Toimituskuunta oli seitsenhenkinen, mutta mukana siis vain yksi henkilö Lahti-Seurasta, joten seuran osuus jäi pieneksi. Käytännössä seura menetti oman lehtensä Suur-Hollolan Kotiseutuliitolle ja vuosina 1962-69 lehteä kustansikin Suur-Hollolan kotiseutuliitto.

Unto Tupala päätti herättää Hollolan Lahden eloon vuonna 1980 uudella julkaisuajatuksella. Lehti perustettiin seuran yhteydenpitoa varten. Uudelleen syntynyt lehti oli 1950-60-luvuilla ilmestyneen Hollolan Lahti -lehden perillinen, joten johtokunta päätti jatkaa samalla nimellä. Nimeen ei liittynyt ylikunnallisia pyrkimyksiä.

Jokainen lehti oli omistettu jollekin teemalle ja lehti ilmestyi kolme kertaa vuodessa. Vuoden 1987 alusta vaikeutui Hollolan Lahden toimittaminen siksi, että kaupunginmuseo, jonka tutkimusosasto hyvällä rutiinillaan oli hoitanut lehden kirjoitusten ja kuvamateriaalin kasaamisen lehdeksi ja usein myös kirjoittanut Lahden historiaan liittyneet artikkelit, ilmoittti halustaan luopua työosuudestaan lehden teossa. Uutta päätoimittajaa avustumaan perustettiin julkaisutoimikunta. Tiedottamisen tehostamiseksi vuodesta 1988 alkaen lehti ilmestyi neljä kertaa. 1980- ja 90-lukujen aikana lehti kävi erilaisia painoteknisiä muutoksia läpi.

Tekijöidensä näköinen

1980-luvulla aloitetun lehden toimitus- ja julkaisuperiaatteet ohjaavat lehden sisältöä ja julkaisua edelleenkin. Lehti perustettiin tiedotuskanavaksi jäsenille, jota se nykyäänkin on, mutta lehden tehtävä nähdään paljon laajemmin. Lehden ydintehtävänä on käsitellä aiheita, jotka vahvistavat lahtelaista identiteettiä ja kotiseutuhenkeä. Lehti käsittelee monipuolisesti aiheita, jotka liittyvät historialliasiin tapahtumiin ja ilmiöihin menneiltä vuosilta. Myös monet legendaariset sekä jo kenties unohdetut henkilöt tulevat tutuiksi lukijoille.

Hollolan Lahti on seuran jäsenlehti, on se myös tekijöidensä näköinen. Monet lehdessä käsiteltävät aiheet liittyvät historiallisiin tapahtumiin, silti jokaisen aikakauden yhdistyksen toimijoiden ja kulloiset toimintamuodot heijastuvat suoraan lehteen: kirjoittajat, jotka haluvat kertoa tarinansa tai jonkun muun tarinan, subjektiivisia kokemuksia, jotka punoutuvat kotiseudun, lahtelaisuuden ympärille. Parhaimmillaan lehti synnyttää mielenkiintoisen sillan tai jopa jännitteen menneisyyden ja nykyisten tekijöidensä arvojen välillä, säilyttäen silti lahtelaista jatkuvuutta ja tunnistettavuutta.

Kaiken kaikkiaan lehdellä on tärkeä rooli jäsenille, monelle se on tärkein syy olla Lahti-Seurassa. Internet-aikakaudesta huolimatta, lehti on monelle ainoa kanava saada tietoa yhdistyksen toiminnasta. Kotisivut ovat suuri apuna markkinoinnissa ja tiedottamisessakin, mutta paperista lehteä se ei korvaa. Lehdellä oma tärkeä tehtävänsä jäsenille ja Lahdelle ja sillä on hyvä tulevaisuus.

Vuodesta 2015 alkaen lehti on ilmestynyt kolme kertaa vuodessa.

Lehden arkistointi

Seuralla on tarkoitus siirtää kaikki lehdet digimuotoon ja tallentaan ne asianmukaisesti jälkipolvien käyttöon. Tehtävää varten on haettu myös avustusta. Tällä hetkellä lehtien säilytystila on epäkäytännöllinen väliaikaisratkaisu.
Parhaillaan lehdistä (v. 1980-) on tekeillä sisällysluettelokartoitus, joka tukee myöhemmin aloitettavaa digitointia, mm. hakutoiminnoissa.

Seuralla itsellään on arkistossaan lehdet vuodesta 1980 alkaen sekä kaksi nivottua kirjaa vuosien 1980-1999 lehdistä.
Vanhempia, pääasiassa 1950- ja 60-luvun lehtiä on muutamia numeroita. Vanhempien lehtien määrät ja puuttuvat kappaleet on tarkoitus selvittää digitointia varten. Lehtiä on myös Lahden kaupunginkirjaston maakunta-arkistossa ja Lahden museon arkistossa.

Myyntikappaleet

Hollolan Lahtea on saatavilla elokuvateatteri Kino Iiriksen lipunmyyntipisteestä, Lahden museokaupasta (Historiallinen museo) ja Pro Puu -galleriasta.
Lahti-Seuralla on varastossaan myynnissä vanhoja Hollolan Lahti -lehtiä, joista lista löytyy täältä. Listalla voi olla mahdollisesti puutteita, varastoinnin epäkäytännöllisyyden vuoksi.

Seuran jäsenille vuosikerta postitetaan suoraan kotiin.

1990- ja 2000-luvuilla lehden päätoimittajana on toiminut Unto Tupala ja Esa Hassinen. Vuodesta 2009 lehden päätoimittajana ja taittajana on toiminut Sauli Hirvonen. Lisätietoja lehdistä antaa nykyinen päätoimittaja sauli.hirvonen[at]gmail.com tai 050 3085303.

Kategoria(t): Hollolan Lahti. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


+ viisi = 12

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>