Vuoden lahtelainen 2026: Eija Eskola

Vuoden lahtelainen 2026 on kirjastohistorioitsija Eija Eskola.

Jämsässä 1955 syntynyt Eija Eskola muutti Lahteen 1981 ja työskenteli ensin kaupungin kulttuurisihteerinä. Sittemmin Lahden kaupunginkirjastossa vierähti 30 vuotta. Hän toimi lähikirjastotyössä, kirjaston henkilöstöhallinnossa, viestinnässä ja tapahtumajärjestäjänä.

– Kun muutin Lahteen, yllätyin siitä, miten hyvin muualta muuttanut otettiin vastaan. Minua ei koskaan kyseenalaistettu toispaikkakuntalaisena. Tämä on Lahden vahvuus, toteaa Eija Eskola.

Työyhteisön kehittämistyöstä hänelle myönnettiin Lahden kaupungin Vuoden työsuojeluhenkilö -tunnustus. Vuosien aikana Eskola järjesti pääkirjastossa noin 70 tieto- ja kaunokirjailijavierailua, joissa kirjailijat kertoivat työstään ja teoksistaan sekä keskustelivat lukijoidensa kanssa.

– Kirjasto on muuttunut paljon, mutta paljon on yhä samaa. Kirjasto on, kuten ennenkin, tiedon, sivistyksen ja viihtymisen talo, toteaa Eija Eskola.

Eija Eskola on Suomen keskeisiä 1900-luvun kirjastojen historian tuntijoita. Hän on muun muassa nostanut esiin maan tärkeimmän kirjastovaikuttajan Helle Kannilan elämäntyötä. Internetin ollessa vielä lapsenkengissä Eskola oli mukana toteuttamassa vuonna 1996 yhdessä työryhmän kanssa www-juhlajulkaisua …Kaikessa täytyy olla vähän hulluutta…, Helle Kannilan (1896-1972) visiot tänään. Kirjastohistorian alaan kuuluva väitöskirja ilmestyi 2004 nimellä Suositellut, valitut ja luetut. Kirjallisuus kirjastoissa 1918-1939. Valtakunnallisia ja Lahteen sijoittuvia kirjasto- ja lukemismuistojen keruita Eija Eskola on ollut toteuttamassa kolme kertaa: Kirjastojen vuosisata. Yleiset kirjastot Suomessa 1900-luvulla (1999), Toinen koti – Lahden kirjasto muistoissani (2002) ja Tarinaa kirjastoista ja lukemisesta vuosilta 1910 – 1970 (2019). Eskola toimi toimituskunnan puheenjohtajana Lahti-Seuran teoksessa  Elämää Lahden torilla -muistojen tallennusta. Hänen kirjoittamansa Lahden kirjaston historia ilmestyi teoksessa Lahden historia 4 : 1.

Eskola on yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän asuu Kivimaalla yhdessä puolisonsa kanssa. Harrastuksiin kuuluu kävely, lukeminen ja kirjoittaminen, erityisesti kirjastojen ja lukemisen historia, sekä yhteiskunnan tarkkailu.

Kategoria(t): Tunnustukset, Vuoden lahtelainen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.