Mytäjäisten varjokaava -lausunto

Mytäjäisten varikkoalueen varjokaava -lausunto [linkki varjokaavaan]

Mytäjäisten varikkoalueesta on tehty ns. varjokaava. Olemme tutustuneet varjokaavaan ja Lahden kaupungin asemakaavan muutokseen nro A-2513. ja siihen liittyvään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
Senaatti-kiinteistöt on hakenut 2.12.2011 asemakaavan muutosta hallinnoimalleen varikkoalueen osalle, joka on kolmion muotoinen alue veturitallien ympärillä ja rajautuu rautatiehen kaikilta sivuiltaan.
Alue on syntynyt rautateiden rakentuessa 1860- ja 1870-lukujen aikana. Vanhin säilynyt rakennus on veturitalli, jonka vanhimmat osat on rakennettu rautateiden kanssa samoihin aikoihin.
Lahden yleiskaava ehdotuksessa 2025 alue on osoitettu elinkeinoelämän ja asumisen alueeksi. Yleiskaava- määräyksessä todetaan myös että alue varataan yrityksille, työpaikoille ja asumiselle. Ympäristön tulee olla viihtyisää ja esteettisesti laadukasta sekä yritysten että asukkaiden näkökulmasta. Yleiskaavaehdotuksessa varikkoalue on osoitettu kulttuurimaiseman ja rakennetun ympäristön kannalta tärkeäksi alueeksi ja kokonaisuudessaan pohjavesi- ja osittain myös pohjaveden muodostumisalueeksi.
Alue on sisällytetty myös Tornitaloselvitykseen (Kurosawa Henna) jossa alueelle mahdollisesti rakennettaisiin 12-15-kerroksisia tornitaloja.
Mielestämme alueen nykyiseen ilmeeseen ja säilytettävään rakennuskantaan nähden alueelle sopii huomattavasti paremmin varjokaavassa esitetty matala puutalorakentaminen, kuin tornitalot. Varjokaavassa mainitun vesitornin ”kaulan” korkeuteen nousevat rakennukset eivät riko alueen maisemallista silhuettia.
Kaavoitustyö odottaa tällä hetkellä museoviraston lausuntoa ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan luonnosvaiheen kuulemista ja lausuntoja jotka toivottavasti selviävät vielä tämän vuoden aikana.

Lahdessa 10.10.2012
Lahti-Seura ry
Sauli Hirvonen     puheenjohtaja   

Kategoriat: Julkaisut, Lausunnot ja pöytäkirjat | Jätä kommentti

Lahti-Seuran kirjallisuutta

Kustantajana/julkaisijana

Lahden seutu kartoin – Vesa Tähtinen, Hannu Kivilä (2020. Kustannusosakeyhtiö AtlasArt) [lisätietoja]*
Lahtelaisen sanakirja – Hannu Kivilä (2015. 3. painos v. 2022, Lahden Kaupunginmuseo) [lisätietoa]*
Lahtelaisen lukukirja – Hannu Kivilä (2007. 2. painos v. 2024, Lahden Kaupunginmuseo) [lisätietoa]*
50-vuotias Lahti-Seura (1996, Lahden Kaupunginmuseo)
Elämää Lahden torilla (1996)
Tallinpassi – Arvo Laajarinne (1984, Lahden museolautakunta)
Lahti (1949, valokuvakirja)

*Kirjaa on saatavilla seuralta, elokuvateatteri Kino Iiriksestä ja Lahden museokaupasta

Seura muussa kirjallisuudessa

1978 Lahti-seura 1946-1976 – Ari Sihvola (Lahden museo- ja taidelautakunta Tutkimuksia X)

Tietoja täydennetään…

Lahden seutu kartoin -kirjaa ja Lahtelaisen lukukirjan 2. painosta ja Lahtelaisen sanakirjan 3. painosta saa suoraan seuralta tai elokuvateatteri Kino Iiriksen lipunmyynnistä. Tallinpassi-kirjaa on muutamia kappaleita seuralla. Muut kirjat ovat loppuunmyyty.

Seuralla on kirjasto, josta jäsenet voivat lainata kirjoja. Ota yhteyttä: puheenjohtaja[at]lahtiseura.fi

Kategoriat: Julkaisut, Kirjat | Jätä kommentti

Järjestäytymiskokouksen antia

Lahti-seuran hallitus valitsi kokouksessaan 24.1.2013 varapuheenjohtajaksi Martti K. Lehdon, sihteeriksi Perttu Willmanin (hallituksen ulkopuolelta) ja taloudenhoitajaksi Pirkko Waskon.

Toimikunnat vuonna 2013

Retkitoimikunta

Onerva Vartiainen (hallituksen jäsenenä, kokoonkutsujana) ovartia@edu.lahti.fi
-Anneli Seppälä (jäsen)
-Jouko Mattila (jäsen)

Tapahtumatoimikunta

-Timo Taulo (hallituksen jäsenenä, kokoonkutsujana) taulo@phnet.fi
-Sauli Hirvonen (jäsen)

Nuorisotoimikunta

-Timo Peippo (hallituksen jäsenenä, kokoonkutsujana) timo.peippo@kinoiiris.com
-Sauli Hirvonen (jäsen)

Julkaisutoimikunta

-Sauli Hirvonen (hallituksen jäsenenä, kokoonkutsujana) sauli. hirvonen@gmail.com
-Irma Willman (jäsen)
-Timo Taulo (jäsen)
-Heikki Kolunen (jäsen)

Toimikuntien kokoonpanoa voidaan laajentaa tarvittaessa. Tarkemmin toimikuntien roolista esittely-sivulla.

Kategoriat: Ajankohtaista | Jätä kommentti

Lahti-filmejä Kino Iiriksessä 2.4.2013

Lahti-filmejä näytetään elokuvateatteri Kino Iiriksessä tiistaina 2.4.2013 ja on osa Kinos-elokuvafestivaalia. Ohjelma varmistuu myöhemmin.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kategoriat: Ajankohtaista | Jätä kommentti

Hollolan Lahti 4/2012

HL 4/2012
Julkaistu joulukuussa 2012, sivumäärä 20.
Kannen kuva: Ilmakuva etelään, Kai R. Lehtonen (v. 1958)

Sisältö:
Lahden nimistötoimikunnan pelisäännöt, Jouko Mattila
Lahden Mytäjäisten varjokaava, Janne Ridanpää & Marianne Valola
Lahden Kartanon Ystävät ry, Ulla Lilius
Patoseudun toimintakeskus, Matti Hirvonen
Kirja:  Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä, Sauli Hirvonen
Näytelmä:  Syntynyt Lahteen, Sauli Hirvonen
Lahti-seuran vuosijuhla ja syyskokous, Sauli Hirvonen
Vuoden lahtelainen 2012: Riitta Nuorivaara-Luhtanen, Lahti-seura

Kategoriat: Hollolan Lahti, Julkaisut | Jätä kommentti