Vuoden nuori lahtelainen 2011: meloja Pauliina Polet

Vuonna 2011 Vuoden nuori lahtelainen -valintaraati sai jälleen mielenkiintoisia ehdotuksia nuoreksi lahtelaiseksi. Tänä vuonna raati valitsi menestyksekkään Lahden Vesisamoilijoiden 18-vuotiaan melojan Pauliina Poletin.

Pauliina Polet täyttää lokakuussa 19 vuotta ja asuu Lahdessa ja käy Salpausselän Urheilulukiota. Lähipiiri kuvaa Pauliinaa vaatimattomaksi ja tasapainoiseksi, mutta sinnikkääksi ja uutteraksi urheilijaksi, joka tulee hyvin toimeen ikätoveriensa kanssa.

Pauliinan päälajina on ollut viime vuosina melonta, jonka hän aloitti vuonna 2004. Talvisin harrastuksiin kuuluu hiihdon lisäksi mm. lumilautailu. Nuoresta iästään huolimatta Pauliina on menestynyt loistavasti. Hän on saavuttanut jo yhteensä 37 naisten Suomen mestaruusmitalia. Tänä vuonna aikuisten SM-melontojen paras kilpailija mitaleissa ja pisteissä mitattuna.

Vuonna 2006 hän meloi Jenni Honkasen nyk. Mikkosen (olympiameloja) melonnan 14-vuotisten tyttöjen ennätyksen omiin nimiinsä. Ennätystä ei ole pystytty rikkomaan.

Hän on  on edustanut maatamme useissa kansainvälisissä kilpailuissa, saavuttanut Pohjoismaiden mestaruuden sarjassaan. Tänä vuonna Pauliina edusti Suomea melonnan aikuisten MM-kilpailuihin, jotka pidettiin Unkarin Szeged´issä elokuun 18.-21. päivinä.

Raati toivoo Pauliinalle hyvää ja menestyksekästä tulevaisuutta.

Tunnustus jaettiin 31.8.2011 Salpausselän lukion urheilupäivänä koulun täydessä auditoriossa ja saaja palkittiin yhteistyöyritysten lahjoittamalla stipendillä.

Vuonna 2010 Lahti-seura jakoi ensimmäisen Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen. Sen saajaksi raati valitsi a capella-yhtye Enchantin.  Raatiin kuuluivat Lahti-seuran, Osuuskauppa Hämeenmaan ja Päijät-Hämeen Osuuspankin edustajat.

Kategoriat: Tunnustukset, Vuoden nuori lahtelainen | Jätä kommentti

Taidetapaaminen Galleria Aila Seppälässä

Galleria Aila Seppälässä on Matti Visapään (1907-1990) valokuvista koostuva Mustaa ja Valkoista -niminen näyttely.

Lahti-seura kutsuu galleriaan keskiviikkona 31.8. klo 17 lähtien. Matti Visapään tytär Annukka Visapää mahdollisesti kertomassa isänsä Lahdesta ja Espanjasta ottamista kuvista.

Näyttely kestää 10.8. – 4.9.2011.

Kategoriat: Ajankohtaista | Jätä kommentti

Nuori lahtelainen -tunnustus 2011

24.8.
Tunnustus julkistetaan ja jaetaan keskiviikkona 31.8.2011.

8.8.
Raati tehnyt valinnan vuoden nuoreksi lahtelaiseksi. Tunnustus julkistetaan elokuun lopulla, tarkempi aika ja paikka ovat toistaiseksi auki.

5.8.
Raati pohtii parhaillaan ehdokkaita ja tunnustuksen saaja julkistetaan elokuun lopulla.

18.7.
Kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille. Raati tutustuu heinäkuun aikana tarkemmin ehdokkaisiin ja tunnus julkistetaan elokuussa.
Viidelle henkilölle lähtee kaksi Kino Iiriksen leffalippua.

12.7.
Lahti-seura yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa jakaa vuonna 2011 Vuoden Nuori Lahtelainen -tunnustuksen. Tunnustus julkistetaan elokuussa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Lisätietoja kesän aikana seuran uusituilta nettisivuilta www.lahtiseura.fi

Raati kaipaa lahtelaisilta ehdotuksia tunnustuksen saajaksi. Niitä voi lähettää 17.7.2011 asti seuralle nettisivuilta. Ehdotusten tekijöiden kanssa arvotaan Kino Iiris -elokuvalippuja.

Raadissa tänä vuonna Päijät-Hämeen Osuuspankin, Osuuskauppa Hämeenmaan sekä Lahti-seuran edustajat.

Tunnustus jaettiin vuonna 2010 ensimmäisen kerran ja se on tarkoitus myöntää vuosittain henkilölle tai ryhmälle, joka tuoreella, ennakkoluulottomalla ja yritteliäällä otteella on esimerkkinä ja eduksi Lahdelle.

Vuonna 2010 raati valitsi mielenkiintoisesta ja monipuolisesta ehdokasjoukosta Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen saajaksi a capella-yhtye ENCHANTin. Tunnustus jaettiin Lahden stadionilla kesäkuussa ennen FC Lahti-JJK-ottelun alkua. Enchant palkittiin yhteistyöyritysten lahjoittamalla stipendillä. Raatiin kuuluivat Lahti-seuran, Osuuskauppa Hämeenmaan ja Päijät-Hämeen Osuuspankin edustajat.

Etelä-Suomen Sanomien verkkolehden ennakkojuttu.

Kategoriat: Ajankohtaista | 1 kommentti

Eloretki Enonsaareen 6.8.2011

7.8.
Kiitos kaikille osallistujille. Retkestä on tulossa pientä raporttia sekä taustaa Enonsaaresta seuraavaan Hollolan Lahti -lehteen, joka ilmestyy syyskuussa.

31.7.
Kiitos kaikille ilmoittautuneille, lähetämme tällä viikolla tarkempia tietoja.

Seura järjestää kesäisen retken Enonsaareen lauantaina 6.8.2011.
Lähtö Lahden matkustajasatamasta klo 10 ja paluu klo 13. Saaressa opastettu kierros, seura tarjoaa pientä purtavaa.

Ilmottautumiset 31.7.2011 mennessä sihteeri(at)lahtiseura.fi

Kategoriat: Ajankohtaista | Jätä kommentti

Hollolan Lahti 2/2011

Julkaistu kesäkuussa 2011, sivumäärä 16.

Sisältö:
Muistojen Kärpänen osa 5, Pirkko Veräjänkorva
Posteljooni Anton Porri, Sauli Hirvonen
VPK:n paloautohistoria osa 1, Jorma Honkala
Iloinen maakuntamatka, Matti Hirvonen

Kategoriat: Hollolan Lahti | Jätä kommentti