Kirjoittajan arkistot:lahtiseura

Albumit auki -keräyspäivät ja valokuvanäyttely

Paperikuvia, dioja ja negatiiveja voi toimittaa ja tuoda nyt osoitteeseen Saimaankatu 12 kaksi kertaa kuukaudessa joka toisen ja neljännen viikon torstaina klo 13-16 välisenä aikana. Näiden aikojen ulkopuolellakin voi tuoda kuvia skannattavaksi, mutta niitä ei saa samantien mukaansa. Käynnistä on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Vuoden nuoret lahtelaiset 2015: Viola ja Anton Uotila

Vuoden 2015 nuoriksi lahtelaisiksi valittiin Anton ja Viola Uotila, 18-vuotiaat lahtelaiset kaksoset. Viola opiskelee Lahden konservatorion ammatillisella II-asteella sekä Sibelius-Akatemian nuoriso-asteella, jossa hän on ollut oppilaana 9-vuotiaasta alkaen. Violan pääaineita konservatoriossa ovat sellon- ja kanteleensoitto ja Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikki. Anton Uotila … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Tunnustukset, Vuoden nuori lahtelainen | Jätä kommentti

Vuoden nuori lahtelainen 2015

Lahti-Seura yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa jakaa jälleen Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen. Tunnustus jaetaan 5.9. Taidelauantaina Lahden kaupungintalon sisäpihalla klo 10.45. Saajalle ojennetaan yhteistyöyritysten Lahti Energian, Osuuskauppa Hämeenmaan ja Päijät-Hämeen Osuuspankin myöntämä stipendi. Kiitos kaikille ehdokkaita lähettäneille.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Tutustuminen Koiskalan kartanoon 23.9.

Lahti-Seura tarjoaa jäsenilleen tutusmiskierroksen Koiskalan kartanoon keskiviikkona 23.9. klo 18 alkaen. Kierrokseen kuuluu opastus ja kahvittelu. Kahvitarjoilun takia ennakkoilmoittautumiset 20.9.2015 mennessä > puheenjohtaja[at]lahtiseura.fi Jokainen jäsen hoitaa kyydin paikalle omatoimisesti, osoite on Koiskalantie 151, Lahti.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Lahti-Seuran toimintaa uusiin tiloihin

Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n vuokrattua uudet toimitilat Kansantalon Tammisalista (elokuvateatteri Kino Iiriksen vierestä), myös osa Lahti-Seuran toiminnasta siirtyy sinne. Yhteistyössä toteutettu Albumit auki ja filmien perinneprojekti saavat uudet asianmukaiset toiminnalleen. Lisäksi tiloissa toimii Lahden Videokuvaajat ry. Lahti-Seuran kirjasto, johon kuuluvat kotiseutukirjat ja Hollolan Lahti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Lahti-t-paita

Kaupungin juhlavuoden kunniaksi Lahti-Seura on teettänyt Lahti 1905 -paidan. T-paita on tumman sininen, keltainen painatus rintamuksessa. Koot ovat s, m, l ja xl. Hinta on 15 euroa. Paita tulee myyntiin elokuun aikana rajoitettu erä. Tarkempia tietoja myöhemmin. Paidan on suunnitellut Sauli Hirvonen. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Lahden seudun kartanokierros 14.5.

Lahti-Seuran jäsenille matka maksaa 55 euroa (norm. 60 e), joka sisältää ohjelman, lounaan, kahvit ja kuljetukset. Ilmoittautumiset 10.05. mennessä. Retkelle voi ilmottautua täällä. — ELMA-matkat järjestää toukokuussa 2015 kiertoajelun, jonka aikana tutustutaan kolmeen mielenkiintoiseen kohteeseen. Kierros aloitetaan Niinikoskella olevasta UKK-arkistosta, joka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Lahti-Seuran ja Nastola-seuran tapaaminen (1)

​Tiedote Lahti-Seuran ja Nastola-seuran hallitusten yhteisestä tapaamisesta, joka pidettiin maanantaina 20.4.2015: Seurojen yhteinen palaveri pidettiin c/o Malskilla Kulmakadulla. Tilaisuus oli vapaamuotoinen, iloinen ja innokas. Todettiin, että seurat jatkavat kuntaliitoksen jälkeen toimintaansa omilla alueillaan, mutta tekevät yhteistyötä. Hankkeet saavat laajemman ja aikaisempaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Julkaisut, Lausunnot ja pöytäkirjat | Jätä kommentti

Radiomäelle opaskierros 28.4.

Lahti-opas ja seuran hallituksen jäsen Anneli Seppälä tutustuttaa Radiomäen ympäristöön tiistaina 28.4. klo 13-14.30. Samalla hän kertoo mielenkiintoisia tarinoita Lahdesta ja kaupungintalosta. Lähtö tapahtuu kaupungintalon edestä, Harjukatu 31. Opastuksen hinta 5 e/hlö, joka maksetaan oppaalle ennen opastuksen alkua. Kierros toteutetaan, jos on yksikin lähtijä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Aseman seudun kaavaluonnos – lausunto 31.3.2015

Lähettäjä: Lahti-Seura ry Vastaanottaja: Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala / maankäyttö Kimmo Sutinen LAUSUNTO ASEMAKAAVAMUUTOS A-2610 Asemakaavamuutos: Lausunto asemakaavan muutoksen luonnoksesta, A-2610, joka koskee Keski-Lahden (1.) kaupunginosan kortteleille 165 ja 166. Lahti-Seuran mielestä radanvarren tiivistäminen on tärkeää koko keskustaseudun kehittämisessä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Julkaisut, Lausunnot ja pöytäkirjat | Jätä kommentti